maanantai 9. toukokuuta 2016

Lintubongausta ja kotitentti

Ulkoilmakurssilla käytiin viimeisellä päiväretkellä ja bongailtiin lintuja ja palauteltiin kamoja. Miulle niitä oli kertyny ihan liika, lumikengät, suksisauvoja, sukset, kaks pyörää lukkoineen ja kypärä. En oo ennen käynyt oikeesti lintubongaamassa, mutta oli ihan jees kokeilla oikeitten kiikareitten ja kaukoputkien kanssa. Kaukoputkia en oo ennen ees käyttäny! Ne oli siistejä. Nähtiin useempia lintuja, mutta minä amatöörinä en muista yhdenkään nimeä suomeksi, norjaksi enkä englanniksi.




Meillä oli viime ulkoilmakurssin kotitentti ja se loppu tällä viikolla. Oli aika jees aihe, piti suunnitella vähintään yhden yön retki talviaikaan. Meni luultavasti ihan mukavasti kun aihekin oli aika inhimillinen. Oli vaan vähän hoppu kirjotella se kymmenen sivua kun tiistaina lähdettiin Nooran kanssa Tromssaan, mutta saatiimpahan tehtyä. 


Ollaan tsempattu kotitentin ja lintubongauksen ohessa Suomi myös voittoon pari kertaa jääkiekon MM-kisoissa. Myös Tromson reissun suunnittelu on vieny vähän huomiota tentistä.

Meijän hurja kisastudio

Ensimmäisiä lehtisilmuja Altassa!
- Veera

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti